Elämän merkitys - Merkitykset elämässä

Joskus kysytään mitä mieltä kristillisessä uskossa on. Monessa keskustelussa ajaudutaan Jumalan olemassaolon rationaaliseen pohdiskeluun. Vaikka sekin on mielestäni ihan hauskaa, loppujen lopuksi tuollaisella järjen tason erittelyllä on aika vähän tekemistä uskoni kanssa. Aika vähän sillä vaivaa päätänsä. Ennemminkin usko, kristittynä eläminen, on jonkinlaista luottamusta, kokemustason varmuutta siitä että Jumala on. Vaikka se välillä tuntuukin erikoiselta ajatukselta. Vaikka välillä koko asiaa epäileekin. Ja vaikka välillä tuota kokemusta ei olekaan vaan tuntuu ihan tyhjältä. Silti voi luottaa, että Jumala on. Ei hänen olemassaolonsa tai olemattomuutensa ole minun kokemuksestani kiinni.

Ja vaikka uskossa ei ole kysymys vastineen saamisesta, silti ajattelen saavani paljonkin. Yksi asia johon olen viimeaikoina kiinnittänyt yhä enemmän huomiota on merkitys.

Elämän merkitys, eri aikojen merkitys.

Ei siis niin, että muu elämä olisi merkityksetöntä, turhaa, vaan tarkoitan sitä, että kristillinen elämä täyttyy merkityksistä. Paaston alkaessa halusin ehdottomasti mennä tuhkakeskiviikon messuun. Tuolla, noin muutoin tavallisella keskiviikolla oli minulle suuri merkitys. Se täyttyi ajatuksista, kokemuksista, merkityksestä. Se on käännekohta Jeesuksen elämässä. Ja käännekohta minun elämässäni. Sama merkityksen tunne seuraa koko paaston ajan. Silloin elämä saa vähän toisenlaisen vireen. Soi toisenlaisessa sävelessä. Vaikkei paastossaan onnistuisikaan erityisen hyvin, paaston aika on erilaista kuin muu aika. Sillä on eri merkityssisältö. Ja lähestyessämme pääsiäistä merkityksen tunne saavuttaa huippuaan. Pian elämme vuoden merkittävimpiä hetkiä. Elämme riemua. Iloa.

Kirkkovuosi elää tunneskaaloissaan laidasta laitaan. Se näkyy kirkon tekstiilien väreissä ja jumalanpalvelusten tunnelmassa, kuuluu ja tuntuu virsissä. Kuinka voikaan odottaa, että pääsee jälleen laulamaan juuri sen ja sen virren? Jokaiseen kirkkovuoden aikaan alkaa jo liittyä omat lempivirret. Suurina juhlapyhinä vietetään jumalanpalvelusta vähän eri tavalla. Kiirastorstaina saatetaan pestä jalkoja, riisua alttari ja sammuttaa opetuslapsia symboloivat kynttilät. Pitkänä perjantaina ei soiteta urkuja ja lauletaan luuytimiin asti pureutuvat ”Moitteet”. Pääsiäisenä kirkko täyttyy jälleen valosta ja ilosta kun lauletaan ja huudetaan Kristuksen ylösnousemusta. Ja niin edelleen, ja niin edelleen. Ja huomaan, että näissä merkityksissä voin aina käydä syvemmälle. Aina on jotain odotettavaa tai juhlittavaa. Elän vuoden kierrossa väkevästi, pikkuhiljaa myös viikonpäivät saavat eri merkityksiään, ehkä jopa vuorokauden ajat. Pappina iloitsen siitä, että voin myös olla vaikuttamassa siihen miten eri aikoja ja juhlapäiviä vietetään.

Näiden merkityssisältöjen kautta voin oppia yhä syvemmin sitä mistä kristillisessä elämässä on kyse: Kristuksen seuraamisesta. Uskosta, toivosta ja rakkaudesta. Armosta. Toivottavasti se pääse myös vaikuttamaan minussa. Toivottavasti se muuttaa minua ja sitä kuinka suhtaudun tulevaisuuteen, muihin ihmisiin ja koko luomakuntaan.

Tyhjällä haudalla

Pääsiäisaamun ilosanoma konkretisoituu tyhjässä haudassa. Jeesuksen ylösnousemusta ei kerrota kenenkään nähneen, tyhjä hauta ja enkeli välittivät tiedon. Tyhjästä haudasta tuli suuren ilon, vapahduksen ja voiton näkyvä merkki. Jos risti ei olisi symbolina niin paljon helpompi ja selkeämpi, kantaisimmekohan kaulassamme tyhjän haudan symbolia? Mielenkiintoista, kuinka tyhjyys voi saada niin paljon merkitystä. Kuinka tyhjyys voi suorastaan täyttyä sanomasta.

Jeesuksen haudan sijainti tunnetaan edelleen. Itseasiassa Jerusalemissa on kaksikin paikkaa, joissa Jeesuksen haudan väitetään sijainneen. Näistä meille lähipäivinä on kertonut mm. Kotimaa24. Jerusalemissa on Pyhän haudan kirkko, jossa varsinaista kalliohautaa ei ole säästetty, vaan sen paikalle on rakennettu pieni kappeli ja kappelia ympäröi valtava kirkko. Toinen haudoista on puutarhahauta, joka näyttää enemmän evankeliumien kuvaamalta tapahtumapaikalta.

Yleensä kun näistä haudoista kerrotaan, muistetaan myös mainita, että puutarhahauta on enemmän protestanttien suosiossa, kun taas Pyhän haudan kirkko ortodoksien ja katolilaisten. Vaikka tällainen luokittelu ärsyttääkin, voidaan siinä ehkä nähdä jotain piirteitä eri kirkkokuntien hengellisyydestä. Voidaan ehkä sanoa, että ortodoksien ja katolilaisten mieltymyksessä näkyy ajatus pyhän sitoutumisesta tämän maailman todellisuuteen. Konkreettiset asiat, jotka ovat olleet kontaktissa pyhien ihmisten tai asioiden kanssa voivat välittää joitain siitä pyhyydestä erityisellä tavalla. Ja mikä voisi olla pyhempää kuin paikka johon Jeesuksen ruumis laskettiin ja jossa ylösnuosemus tapahtui. Ajatus siitä, että asia tai esine on ollut kontaktissa Jeesuksen kanssa on tärkeämpi kuin se, että paikka näyttää aidolta. Itseasiassa vaatimaton ulkonäkö on vain haitaksi. Pyhät asiat tai paikat on koristeltava niiden arvolle kuuluvalla tavalla. Protestantit hakenevat fyysisen kontaktin sijaan aitoa tunnelmaa ja ulkonäköä. Protestanteille vaikuttaa olevan tärkeää kuvittaa evankeliumien tapahtumapaikkoja mahdollisimman tutun oloisilla paikoilla. ”Juuri tällaiseksi olin sen kuvitellutkin”.

Ollessani Pyhällä maalla koin Raamatun paikkojen suhteen jonkinlaisen valaistuksen. Istuessani Pietarin kotitalon paikalle rakennetussa lentävän lautasen näköisessä kirkossa pyöri mielessäni monia skeptisiä kysymyksiä paikan aitouden ja merkityksen suhteen. Mitä jos paikka onkin väärä ja tuhannet ja taas tuhannet ihmiset tulevat paikalle rukoilemaan kuin harhautettuina? Juuri tämä kysymys avasi uuden oven. Ehkä paikan merkitys ei olekaan siinä, että se täysin varmasti on Pietarin kotitalo, vaan siinä, että kaikki ne ihmiset tulevat sille paikalle rukoilemaan. Kaikkien niiden ihmisten rukoukset ja usko ovat aikojen saatossa tehneet paikasta erityisen, merkityksellisen ja pyhän. Se paikka on innoittanut ja elävöittänyt tuhansien ihmisten uskoa. Se on merkityksellistä, ei se onko Pietari aivan varmasti asunut sillä paikalla.

Olen ymmärtänyt, että ortodoksisen ajattelun mukaan ikonin pyhittää sen oikea käyttö, vaikka pappi ikonin siunaakin. Ihmisten rukousten ja uskon kautta ikoni saa todellisen merkityksensä. Ajattelen, että samalla tavalla on olemassa paikkoja ja asioita joiden kautta Jumalan todellisuus tulee meitä erityisellä tavalla lähelle. Ne voivat olla hyvin henkilökohtaisia, mutta myös suuria ihmisjoukkoja liikuttavia. Uskon, että on olemassa paikkoja, joissa Jumalan läheisyyden voi jopa jollain oudolla tavalla aistia. Kirkkoja, joiden seinissä ja holveissa kuiskii vuosisatojen rukoukset. Reittejä, jotka pyhiinvaeltajien jalkojen rukoukset ovat vuosisatojen saatossa pyhittäneet. Paikkoja joissa Jumalan sydämenlyönnit tuntuvat yhtyvän omiimme.

Sikäli ei ole lainkaan ongelmallista, että Jeesuksen hautoja on kaksi. Molemmat innostavat ihmisten uskoa. Molemmat pyhittyvät oikeassa käytössä, Jumalan tekojen kirkastajana. Tyhjän haudan sanoma on loppujen lopuksi juuri siinä, että Jeesus ei enää ole siellä. Hauta ei kyennyt pidättelemään Kristusta. Kuolemallaan hän voitti kuoleman ja ylösnousemisellaan avasi meillekin tien Jumalan luokse. Tyhjä hauta on tyhjyydessään Jumalan läsnäolon ja rakkauden osoitus.