Kenelle Kristuksen ruumis ja veri kuuluvat?

Kirkolliskokousvaalien jälkeen lupailin julkisesti, että tulen blogissani tekemään ehdotuksia asioista, joita olisin kirkolliskokouksessa lähtenyt ajamaan. Nämä ajatukset ovat syntyneet pitkien aikojen kuluessa, tosin osa niistä sai mielessäni selkeän muodon vasta vaalien aikana tai niiden jälkeen. Nyt on siis ensimmäisen ehdotuksen vuoro.

Tämän ehdotuksen tuon julki nyt, koska aivan samaan asiaan tarttui piispa Björn Vikström Kotimaa-lehden kolumnissaan. Siis: Kirkkomme tulisi jakaa ehtoollista muiden kirkkojen jäsenille.

Moni itseasiassa tuntuu jo nyt ajattelevan, että kirkkomme ehtoollispöytä on ”avoin”. Näin ei kuitenkaan ole, kirkkojärjestys määrittää tarkkaan minkä kirkkojen jäsenet ovat tervetulleita ehtoollispöytäämme. Ennenkuin lupa heltiää toisen kirkon jäsenelle, tulee kirkkomme vakuuttua ekumeenisissa neuvotteluissa siitä, että kirkkojemme käsitys ehtoollisesta ja muistakin uskon kysymyksistä ovat tarpeeksi samankaltaiset. Päätös ehtoollisyhteydestä tehdään korkeimmassa päättävässä elimessä, eli kirkolliskokouksessa. Paitsi, jos kyse on Luterilaisen maailmanliiton uudesta jäsenkirkosta, silloin tätä prosessia ei käydä lainkaan, mutta se olisikin jo toisen blogin aihe se.

Ekumeenisissa neuvotteluissa on jo pitkään korostettu, että ehtoollinen on kaikkien kastettujen yhteinen ateria. Ehtoollinen tekee näkyväksi Kristuksen kirkon. Se on koko kirkon ykseyden merkki. Ehtoollinen tuo seurakunnan ja kirkon yhteen, syvimmällä mahdollisella tavalla. Se liittää meidät Kristuksen ruumiiseen, tekee meistä yhden kokonaisuuden. 

Ekumeenisten keskustelujen myötä hyväksymme nykyään myös muiden kirkkojen kasteen. Kaste on pätevä mikäli siinä on käytetty vettä ja se toimitettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Riippumatta siitä kuka kastaa tai minkä kirkon yhteydessä. Kaste tuo mukanaan kaikki pelastuksen lahjat, myös Kristuksen ruumiin ja kirkon jäsenyyden. Näin ollen mielestäni ehtoollisen vastaanottamiselle ei tulisi asettaa muita ehtoja kuin sen, että vastaanottaja on kastettu kristitty.

Tämän tulisi myös vaikuttaa tapaamme rajoittaa lasten ehtoollista. Nykyään ehtoolliselle saa itsenäisesti osallistua konfirmoitu kirkon jäsen. Konfirmoimaton saa osallistua vanhempansa, kumminsa tai rippikouluopettajansa kanssa. Tällä on haluttu varmistaa, että ehtoollisen vastaanottaja on saanut opetusta ehtoollisen merkityksestä. Mutta kuka voi olla varma, että opetusta saanut ymmärtää tuon merkityksen? Voiko ehtoollisen merkitystä edes kunnolla ymmärtää? Mielestäni sen toteaminen, että ehtoollinen on kaikkien kastettujen yhteinen juhla-ateria, ei poista kasvatusvastuuta vanhemmilta, kummeilta tai seurakunnalta. Oikeastaan se vain korostaa tuon kasvatuksen välttämättömyyttä.

Edelleen olisi toki syytä käydä kirkkojen välillä ekumeenisia keskusteluita ehtoollisen merkityksestä ja luoda ehtoollisyhteyksiä. Vaikka ehtoollispöytäämme kutsuttaisiin kaikkia kastettuja kristittyjä, on silti syytä tarkastella sitä, minkä kirkkojen ja seurakuntien kanssa voidaan yhdessä järjestää ehtoollisjumalanpalveluksia. Onhan yksimielisyys ehtoollisen oikein toimittamisesta yksi Augsburgin tunnustuksen kriteereistä kirkon todelliseen ykseyteen. Erimielisyys tässä kysymyksessä ei ole kadonnut, ehtoollispöytämme ovat edelleen erillään, mutta me voimme kasteeseen vedoten kutsua kaikkia kristittyjä meidän pöytäämme.