Jo nyt, vaan ei ihan vielä.

Pääsiäisaikana keskusteluun nousee usein, varsin luontevasti, ihmisen kuoleman jälkeinen elämä. Tänäkin pääsiäisenä on pohdittu sitä, milloin ihminen pääsee taivaaseen. Heti kuoltuaan vai vasta aikojen loputtua? Kysymys tiivistyy kahteen raamatunkohtaan. Ensimmäisessä Jeesus lupaa ristiinnaulitulle ryövärille, että ”jo tänään olet kanssani paratiisissa”. Toinen on kuvaus viimeisestä tuomiosta, jossa Kristus palaa ja kaikki kansat kootaan hänen eteensä tuomiolle. Kristillisessä uskossa näyttäisi olevan molemmat käsitykset läsnä. Mutta kumpi on oikea? Vai voiko käsitykset jotenkin sovittaa yhteen?

Uskon, että voi. Aika tuottaa ongelman vain kun katsomme asioita ihmisen näkökulmasta. Jumalan näkökulmasta ongelmaa ei ole. Jumala ei ole aikaan sidottu. Hän on luonut ajan, piirtänyt sen alusta loppuun. Jumala on toki läsnä myös ajassa. Jumala läpäisee ajan koko kudoksen, mutta hän myös ylittää sen. On aina enemmän. Meille ihmisille sen ymmärtäminen on vaikeaa, oikeastaan mahdotonta, sillä me olemme aina eläneet ajassa. Meidät on jopa luotu ajan kuluessa. Punottu äitimme kohdussa.

Pitkään ajattelin, että koska elämä ja aika on muutosta, täytyy Taivaan olla jotain aivan muuta, jotain muuttumatonta ja pysyvää. Jossain vaiheessa tajusin, että ajan, muuttumisen vastakohta ei suinkaan ole Taivas, vaan kuolema. Taivaassa, Jumalan yhteydessä, oleminen on siis oltava jotain jota emme pysty edes kuvittelemaan. Muuttumatonta, ikuista ja silti elävää, koettavaa.

Kristillistä aikakäsitystä kuvataan usein lineaarisena. Sillä on alku ja loppu. Piirretään suorana janana. Aika alkaa luomisesta ja päättyy uuteen luomiseen. Kristillinen aikajana ei kuitenkaan ole täysin suora, sillä Jumalan toiminta on vaikuttanut siihen. On tiettyjä hetkiä, joina Jumalan todellisuus purkautuu maailmaan. Oikeastaan näitä ei voi enää kutsua hetkiksi, sillä hetki on ajallinen ilmaus. Nuo tapahtumat ovat Jumalan tulo maailmaan Jeesuksessa, Jeesuksen kuolema ja Jeesuksen ylösnousemus. Nuo tapahtumat kiertävät koko aikajana sykkyrälle. Alku ja loppu ovat läsnä ajan kulkiessa vielä eteenpäin. Jollain tavalla tuo sykähdys tulee läsnäolevaksi joka kerta kun ehtoollista vietetään, sillä Jeesuksen koko elämä, kuolema ja ylösnousemus tulevat silloin läsnäolevaksi. Tuo mysteeri saa sanattomaksi.

Jumalan ajattomuuden kautta kysymys taivaaseen pääsyn ajankohdasta menettää merkityksensä. Ajan näkökulmasta kaikki tapahtuu vasta ajan lopussa. Ihmisen kuoltua aika kuitenkin menettää otteensa meihin. Jumalan valtakunnassa sillä ei ole merkitystä.