Anders Breivikin tekojen kaltaiset silmittömät julmuudet saavat joskus epäilemään hyvän Jumalan olemassaoloa. Kun oma ymmärrys ei riitä käsittäämään pahuuden määrää, käy helposti niin, että hyvyyden olemassaolon mahdollisuus katoaa. Toisaalta, ihmisen käsittämätön pahuus voi olla myös vakuutus hyvyyden olemassaolon välttämättömyydestä.
Todennäköisesti lähes kaikki maailman ihmiset tuomitsisivat Breivikin teon vääränä kaikissa tilanteissa. Breivik on oikeudessa myöntänyt teot, muttei pidä niitä rikollisina. Ilmeisesti Breivikin mielessä murhat olivat kuin oikeutettua sotaa. Oikeutetussa sodassa tappaminen ei ole moraalisesti väärin, mikäli sillä estetään suurempi kärsimys kuin itse tappaminen.
Jos uskomme, että on olemassa jokin ihmisen ulkopuolinen mittapuu sille, mikä on oikein tai väärin, hyvää ja pahaa, me voimme sanoa, että Breivik on väärässä. Hänen tekonsa on väärin ja paha. Jos taas emme oleta mitään mittapuuta, joudumme toteamaan, että Breivikin teko oli meidän mielestämme paha ja siksi hänen rankaisemisensa on meidän mielestämme oikeutettua. Tällainen ajattelu suhteellistaa koko moraalin. Siinä tapauksessa kaiken moraalin perusta, oikea ja väärä, määräytyvät enemmistön mielipiteen mukaan ja rangaistuksista tulee aina enemmistön pakkovaltaa.
Moraalin suhteellistuessa oikea ja väärä tulevat riippuvaisiksi ajasta ja paikasta. Ei ole mitään tekoa, joka olisi aina ja kaikkialla väärin. On vain tekoja jotka tiettyinä aikoina tietyissä paikoissa ovat sellaisia joita ennemmistö vastustaa ja kokee sen perusteella oikeudekseen rangaista teon tehnyttä. Esimerkiksi me suomalaiset tai eurooppalaiset olemme sitä mieltä, että naisten sukupuolielinten silpominen on väärin. Kuitenkin on kulttuureita joissa silpomista ei pidetä vääränä. Jos oikealle ja väärälle ei ole muuta määritelmää kuin enemmistön mielipide, onko silpominen silloin tuossa kulttuurissa väärin? Oli aika jolloin ihmisen pitämistä orjana ei pidetty vääränä. Tuliko orjuudesta väärä teko vasta sitten, kun enemmistön mielipide kääntyi sen vastaiseksi?
Jos on sitä mieltä, että on tekoja jotka ovat väärin ajasta ja kulttuurista riippumatta, uskoo jonkin ihmisen ulkopuolisen hyvyyden/pahuuden, oikean/väärän mittapuun olemassaoloon. Tätä mittapuuta ei voida luonnontieteen keinoin havaita. Itse kutsuisin tuota mittapuuta Jumalaksi tai Jumalan tahdoksi. Vaikka pelkän hyvyyden ja pahuuden, oikean ja väärän idean olemassaolosta on vielä pitkä matka kristillisen uskon persoonalliseen Jumalaan, on se silti vielä kauempana maailmankuvasta jonka mukaan ei ole olemassa mitään mitä ei voitaisi luonnontieteellisesti osoittaa.
Kaiken pahuuden mykistämänä on lohdullista ajatella, että on olemassa sellaista hyvää joka ei ole riippuvainen vain meistä ihmisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti