Herää kysymys, kuinka pitkälle vanhemmilla on oikeus päättää lapsensa opetuksen sisällöstä. Vanhemmilla tulee olla oikeus päättää kuuluuko lapsi uskonnolliseen yhdyskuntaan ja osallistuuko siten oman uskontonsa mukaiseen opetukseen. Kaikkea vanhemmat eivät kuitenkaan mielestäni voi määrätä. Vakaumuksellinen kasvissyöjä, ei mielestäni voi määrätä, että hänen lapsensa ei osallistu kotitalousopetukseen, jossa käsitellään lihaa. Tosin uskonnonvapautta voidaan pitää eettisistä periaatteista erillisinä, joten otetaan toinen esimerkki uskonnon maailmasta. Äärikristitty tai minkään muunkaan uskonnon edustaja ei mielestäni voi ottaa lapsiaan pois fysiikan, kemian tai biologian tunneilta, vaikka niillä opetettu sisältö olisikin vastoin heidän uskoaan. Yhteiskunnan on voitava taata, että lapset saavat tietyn opetuksen ja tietyt välineet elämäänsa varten. Joskus lasta on siis suojeltava jopa vanhempiensa äärikannoilta. Samanlaista ehdottomuutta on mielestäni se, ettei lapsen anneta osallistua tilaisuuteen, jossa joku voi rukoilla tai muuten harjoittaa uskontoaan. Myös tältä ehdottomuudelta on yhteiskunnan suojeltava lapsia. Ketään ei tule pakottaa tai painostaa virren laulamiseen tai uskonnon harjoittamiseen. Kuitenkin jokainen meistä väistämättä törmää uskontoon tässä maailmassa. Osallistuminen tilaisuuksiin, jossa joku laulaa virttä tai rukoilee, voi antaa eväitä tämän maailman ilmiöiden kohtaamiseen.
Loppujen lopuksi on kyse siitä, mitä on se ”suomalainen kulttuuri” jota haluamme välittää ja opettaa lapsillemme. Onko se monikulttuurista, johon mahtuu sekä suvivirren laulaminen että tutustuminen myös muihin kulttuureihin Suomessa? Vai yksipuolista yhden totuuden määrittelemää? Kuinka vain, sitä päätöstä ei voi piispa, rehtori tai mikään katsomuksellinen ryhmittymä, uskonnollinen tai uskonnoton, yksin tehdä. Siihen tarvitaan meitä kaikkia. Ja ennenkuin mitään muuta päätetään tulisi kaikkien tyytyä opetushallituksen linjaukseen.
