ken tahtoo käydä Herran askelissa,
käy tietä vehnänsiemenen:
kuin siemen hänkin kuolee,
kuin siemen hänkin kuolee.
Olemme paastonajassa edenneet kärsimysaikaan jolloin Jeesuksen kärsimykset Jerusalemissa ja Golgatan ristillä ovat erityisessä keskiössä. Tämän kaltainen kärsimyksen ja Jeesuksen tuskien korostaminen voi tuntua nykyaikana oudolta. Mihin kärsimystä edes tarvittiin? Miksi Jeesuksen piti kärsiä, jotta ihmiset voivat pelastua? Vaatiko Jumala veriuhrin? Oliko jonkun pakko kärsiä, jotta Jumalan kostonhimo voidaan tyydyttää? Näitä kysymyksiä tulee mieleen ja on niitä nähty julkisuudessakin esitettävän. Verenhimoinen ja kostonhaluinen Jumala, ei kuitenkaan tunnu oikealta. Jumala on hyvä, Jumala on rakkaus, Jumala on armollinen. Näihin määreisiin ei kostonhalu oikein sovi. Toki Jumala on myös pyhä ja oikeudenmukainen tuomari. Mutta eikö koko kristillisen uskon idea ole siinä, ettei meitä arvioida tekojemme vaan Jumalan armon kautta?
Hän kulkee tietä kaiken luomakunnan,
hän kulkee tietä kaiken luomakunnan.Se täytyy loppuun kulkea.
Ja elämän se antaa,
ja elämän se antaa.
Mikä järki sitten Jeesuksen kärsimyksessä on? Miksi ruoskat, nöyryytykset ja ristin naulat? En voi uskoa, että kyseessä olisi Jumalan vaatimus, opetetaanhan meille myös, että Kristus kärsi ja kuoli meidän syntiemme tähden. Mutta mitä tekemistä minun synneilläni on roomalaisen sotilaan lyömien ruoskaniskujen kanssa? Jotta voimme tätä ymmärtää, on mietittävä mitä synti on. Synti on Jumalan tahdon vastaisia ajatuksia, sanoja, tekoja ja tekemättä jättämisiä. Siis teen jotain pahaa, tai jätän jotain hyvää tekemättä joka minun olisi mahdollista tehdä. Synti ei kuitenkaan ole vain tämänkaltaisia hetkellisiä rikkomuksia. Synti on myös ihmisen olemuksessa oleva tahra, olemme syntisiä. Olemme syntisiä, sillä teemme syntiä ja teemme syntiä sillä olemme syntisiä. Nämä ovat kolikon kaksi puolta, joita ei voi erottaa toisistaan. Ihminen, luotu hyväksi, on vääristänyt itsensä pahalla. Pyhä Jumala ja syntinen ihminen ovat erillään kuin valo ja pimeys.
Ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,
ja vuoroin polttaa helle, vuoroin routa,ja myrskytuulet pyyhkivät.
Ja pieni siemen kuolee,
ja pieni siemen kuolee.
Jotta Jumala saattoi pelastaa ihmisen, luoda uudelleen itsensä ja ihmisen välinen yhteyden, oli ihmisen syntisyydestä päästävä eroon. Sen saavuttaakseen Jumala tuli itse ihmiseksi. Jumala syntyi yhdeksi meistä. Jeesuksessa Jumala ja ihminen kohtaavat ainutlaatuisella tavalla. Pyhä ja puhdas Jumala tuli ihmiseksi. Kun maailmaan joka on synnin tahraama, paha, tuli jotain äärimmäisen hyvää, puhdasta ja pyhää, tapahtui ”hylkimisreaktio”. Pahuus ei voi sietää sellaista pyhyyttä, vaan yritti tahrata sen. Kun Jeesus ei taipunut kiusauksiin erämaassa, eikä uskonoppineiden juoniin, ei pahuus onnistunut pilaamaan hänen puhtauttaan. Vaihtoehdoksi jäi vain tuon sietämättömän pyhyyden tuhoaminen. Tällä yritän kuvata sitä, ettei ole väliä sillä milloin tai minne Jumala syntyi ihmiseksi. Vaikka hän syntyisi tämän päivän maailmassa, lopputulos olisi sama. Kateus, välinpitämättömyys, viha ja inho, kaikki pahuus, lopulta tuhoaisivat viattoman. Ei siis ole kyse Jumalan verenhimosta, vaan synnin ja pahuuden aiheuttamasta väistämättömyydestä. Ei kannata hakea syyllisiä juutalaisista, roomalaisista maaherroista tai sotilaista tai ”Ristiinnaulitse” huutavista kansanjoukoista. Jokainen ihminen, jokainen meistä, on osallinen siitä pahuudesta, joka vei Jeesuksen kärsimyksiin ja ristille.
Niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,
niin toisen täytyy kuolla toisen tähden,ja siemen muuttuu leiväksi.
Ja toinen ruokkii toista,
ja toinen ruokkii toista.
Maailman pahuus ei kuitenkaan voittanut. Jeesus kuoli, mutta Jumala ei voi kuolla. Kaksi ääripäätä, kaksi magneetin napaa kohtasivat ja siinä törmäyksessä syntyi jotain uutta. Se, että jokainen meistä on osallinen siitä pahuudesta joka aiheutti Jeesuksen kärsimykset seuraa se, että jokainen meistä on myös osallinen Jeesuksen voitosta tuon pahuuden yli. Maailman pahuus ei riitä voittamaan Jumalan hyvyyttä. Jeesuksen syntymä, ristinkuolema ja ylösnousemus puhdistivat ihmisluonnon ja palauttivat ihmisen yhteyden Jumalan kanssa. Tämä puhtaus on tarjolla kaikille, jotka elävät yhteydessä Kristukseen. Tuon yhteyden perusta on kasteessa. Se vahvistuu Jumalan sanan kuulemisesta ja ehtoollisen nauttimisesta, sillä näissä Kristus on itse läsnä. Jeesus on itse läsnä meidän uskossamme. Usko ei siis ole vain tiettyjen asioiden totena pitämistä, vaan syvää yhteyttä Jumalan kanssa. Yhteyttä joka muuttaa meidät olemustamme myöten.
Miten ja miksi kysymyksiä jää vielä paljon tämän mysteerin edessä. Silti se on jotain josta kaikki me voimme saada lohdutusta, olimme sitten lyötyinä tai lyöjinä. Lyötyjen rinnalla Jeesus kärsii jokaisesta iskusta jonka otat vastaan. Lyöjän iskujen tähden Jeesus on jo kuollut ja voittanut sinunkin pahuutesi.
Sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,
sen tien on Herra käynyt loppuun saakka,ja nyt hän meille kaikille
on elämä ja autuus,
on elämä ja autuus.
Virsi 61, Huub Oosterhuis. Suom. Anna-Maija Raittila
